Lunar Path - Calling (CD-R)
223
Imperiumi.net 8.8.2008

Porvoolainen Lunar Path esittää naislauluista ja rokkaavaa melodista heavyä, eikä yhtään pöllömmin esitäkään. Ajateltaessa heavyn rockimpaa puolta porvoolaisbändin voi huoletta asemoida jonnekin Lullacryn ja Manzanan puoliväliin.

Tiukasti sovitettu Calling on muistettavine kertosäkeineen jo melkein-hitti, eikä tuotoksen kakkosbiisi They'd Never Understand paljon siitä huonommaksi jää. Vokalisti Janica laulaa miellyttävästi ja ihan osaavastikin, mutta ihan pienen pientä arastelua äänenkäytössä vielä on. Tunteikkaisssa osuuksissa Janicaa kuuntelee oikein mielellään, mutta rokkaavampiin hetkiin saattaisi sopia hiukan rajumpikin revittely.

YouTubesta löytyviin viimevuotisiin biiseihin verrattuna uusi demo todistaa huomattavaa kehitystä tapahtuneen niin biisien teossa kuin Janican englanninääntämyksessä. Jos bändi pystyy seuraavalla demolla petramaan saman verran lisää joka rintamalla, levydiili on jo todella lähellä.

Lunar Path on paitsi musiikillisesti, myös kaikilla muilla tavoin ns. täyttä tavaraa. Se on hyvännäköinen ryhmä ja porvoolaisilla on jopa selkeä graafinen visio. Se on kaikin puolin täysin valmis bändi, joka vain odottaa tulemistaan poimituksi. Se on sen yhden ainoan, vielä näitäkin onnistuneemman ja täsmälleen oikeisiin korviin osuneen biisin päässä levytyssopimuksesta.

http://www.lunarpath.com

Mape Ollila, 08.08.2008

Publish on FaceBookFacebook